torstai 11. tammikuuta 2018

Pohdintaa tulevasta vuodesta



Hei kaikki! Pientä hiljaiseloa ollut sitten myday-videosta lähtien. Tämä ihan siksi, että olen ollut flunssassa ja ainut some mitä olen jaksanut päivitellä on ollut instagram. Sainkin harvinaisen pitkäkestoisen ja sitkeän flunssan, mutta nyt ollaan jo voiton puolella ja eilen pääsin jo hetkeksi pois kotoa. Koska nyt alkoi uusi vuosi ja niinkuin mulla on tapana, tein taas kerran itselleni muutamia lupauksia tälle vuodelle. Tällä kertaa en luvannut mitään mitä en pystyisi pitämään. Lupasin lisätä tiettyjä hyviä tapoja ja vähentää huonoja, kuitenkaan olematta ehdoton. Olen huomannut, että nämä ehdottomat lupaukset harvoin pitävät. Jos haluatte, voin kertoa tarkemmin näistä tekemistäni lupauksista erillisessä postauksessa ja samoin mun tavoitteistani tälle vuodelle.


 Sairastelun ohella ehkä paras aktiviteetti lompakon harmiksi on ollut nettishoppailu. Mun nettishoppailu aiheuttikin pienen saapumisilmoituksien tulvan ja mikä pahinta, ympäri kaupunkia. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin tilannut kaikki paketit samaan postin pisteeseen ja hakenut ne kerralla. Ja kun puhun nettishoppailusta, en tällä kertaa tarkoita impulsiivisia heräteostoksia, vaan tein pikemminkin jo kauan harkitsemiani hankintoja. Näistä hankinnoista ehkä suurimpana oli vloggaamiseen täydellisesti soveltuva kamera. Minua instagrammissa seuraavat varmaan jo näkivätkin kun unboxasin kyseessä olevan kameran, mutta ne ketkä eivät, ostin siis tosiaan Canon Powershot G7 X Mark II. Olen jo yli vuoden pyöritellyt mielessäni vloggaamisen aloittamista ja uuden vuoden myötä tein päätöksen panostaa haluamiini asioihin täysillä tai jättää ne kokonaan. Näimpä siksi tein päätöksen investoida kunnon tarvikkeisiin, jotta voin toteuttaa haluamani tasoisia videoita. 

Kyseinen kamera on kompaktin kokonsa vuoksi myös kätevä 2. vaihtoehto järkkärille niihin tilanteisiin, kun ei jaksa raahata painavaa järjestelmäkameraa mukana. Näin pienen testauksen jälkeen voin todeta olevani erittäin positiivisesti yllättynyt kameran suorituskyvystä. Tulen lähiaikoina myös tekemään first impressions-tyylisen postauksen kamerasta. Vaikka uudella kameralla saakin ihan huikeita kuvia ja eroa järjestelmäkameralla otettuihin kuviin ei hirveästi olekkaan, tulee järkkäri yhä ehdottomasti olemaan se ykköskamera mitä tulee kuvien ottamiseen, mutta samalla mahdollistaa tämä uusi kamera myös kuvien ottamisen tilanteissa, joihin en olisi järjestelmäkameraa valmis mukaan ottamaan.

Mä olenkin nyt hyvin innoissani kaikesta tulevasta ja voin luvata paljon monipuolista materiaalia tälle vuodelle. Ainakin näin aluksi tulen lisäilemään tekemiäni videoita YouTuben puolelta myös tänne, mutta tulevaisuudessa kartoitan tilannetta tarvittaessa uudestaan. Jos teillä on mielessänne kysymyksiä tai postausideoita, otan niitä myös mielellään vastaan! 

Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille! Palailen seuraavan kerran Helsingin reissussa otettujen kuvien parissa! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti